Äänentoistolaitteisto

 

Muusikkojen liiton jäsenet voivat varata liiton omistamaa kevyttä äänentoistolaitteistoa käyttöönsä yksittäisiä esiintymistilaisuuksia varten. Lainaajat huolehtivat itse tarvittavista kuljetuksista. Helsingissä lainausta hoidetaan liiton toimistossa, ja muissa kaupungeissa siitä huolehtivat paikallisosastot. Helsingin laitteiston esittely ja yhteystiedot löytyvät sivun alaosasta.

Äänentoistolaitepalvelun tarkoituksena on helpottaa etenkin sellaista esiintymistoimintaa, jonka kustannusrakenne normaalisti painottuu kohtuuttomasti äänentoistolaitteisiin, eli laitekustannukset vievät huomattavan osan esiintymispalkkiosta. Tarkoituksena on tukea myös sellaisia esiintyjiä ja yhtyeitä, joiden ei esimerkiksi syystä tai toisesta ole vielä mahdollista tai kannattavaa hankkia omia laitteita. Laitteista ei saa periä tilaisuuden järjestäjältä tai muulta taholta vuokraa. Tarkoituksena on se, että laitevuokrista säästyvä osuus siirtyy esiintyjien varsinaisiin palkkioihin.

Muunneltava laitteisto

Muunneltavissa olevaan laitteistoon kuuluu JBL-aktiivikaiuttimia, joita voidaan käyttää myös monitoreina, 8–16-kanavaiset mikserit (Mackie ja Soundcraft), perusefektilaitteet ja taajuuskorjaimet sekä laulu- ja instrumenttimikrofonit telineineen. Laitteistoon kuuluu myös tarvittava johdotus.

Laitteisto on pyritty pitämään mahdollisimman yksinkertaisena ja laitteistoa lainataan sellaisille käyttäjille, jotka osaavat käyttää niitä asianmukaisesti. Lainaaja vastaa itse laitteistolle tahallisesti tai huolimattomuuttaan aiheuttamistaan vahingoista tai katoamisesta, joten laitteista on syytä huolehtia hyvin. Nouto- ja palautusajat sovitaan etukäteen sitovasti. Lainauksessa ilmenevien laiminlyöntien seurauksena voi menettää oikeuden lainata laitteita jatkossa.

Yhteydenotot:
Freeasiamies Jaska Lukkarinen
freeasiamies@muusikkojenliitto.fi
+358 (0) 44 566 2316


Lainattava laitteisto

 

Kaiuttimet

2 x JBL Eon15-P1 (15”, isompaan tilaan)

4 x JBL Eon10-P1 (10”, pienempään tilaan ja vaikka monitoriksi)

JBL EON 208P Mobile PA-system

Legendaarinen matkalaukkumalli, johon voi kytkeä vaikkapa muutaman laulun/laulumikin ja esimerkiksi koskettimet.

Mikseri/efektiräkit

1) MACKIE 1202-VLZ (12 kanavaa)

+ t.c.electronic M300 kaikulaite

+ Multicom Audio interface

Pieni ja kätevä mikseri pienelle ja keskisuurelle kokoonpanolle.

2) SOUNDCRAFT Spirit FX16 (16 kanavaa)

+ t.c.electronic M300 kaikulaite

+ Multicom Audio interface

Sopii isommallekin kokoonpanolle.

Mikrofonit

5 x SHURE SM 58 – Laulu / Instrumentti , dynaaminen

3 x SHURE SM 57 – Instrumentti / laulu, dynaaminen

3 x Sennheiser 504 – Rumpu & Instrumenttimikki, dynaaminen

1 x AKG D112 – Bassarimikki, dynaaminen

1 x SHURE 16A – Intrumentti, konkka

3 x Beyerdynamic MCE83 – Instrumentti, konkka

1 x AKG D3700 S – Laulu, hyperkardioidi

1 x AKG C516 ML – Harmonikalle, kitara- ja keyboardvahvistimille sekä pianolle

Lainattavien tavaroiden mukana tulee kaikki tarvittavat piuhat, sekä telineet kaapeille ja mikrofoneille.